top of page

Kati Wuorenmaa

Markkinoinnin ja myynnin maratoonari, joka on matkalla etätyöhyvinvoinnin ja tunnetaitojen asiantuntijaksi.

Koko työurani olen toiminut siellä, missä kohdataan asiakkaat. Yrittäjänä ja työntekijänä olen suunnitellut, toteuttanut, kehittänyt ja johtanut.

Arvot, jotka ohjaavat tekemistäni ja olemistani ovat henkinen hyvinvointi, luovuus, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus.

Uskon avoimeen vuorovaikutukseen, rohkeaan itsenäisyyteen ja jatkuvaan oppimiseen. Ne antavat suunnan, johon haluan kasvaa sekä ihmisenä että asiantuntijana.

​​

Oivalluksia tunteista ja kohtaamisista

Viime vuosina minua on alkanut yhä enemmän kiinnostaa se, mitä pinnan alla tapahtuu: ihmisyys, tunneilmapiiri ja todellinen kohtaaminen työssä. 

Tästä kiinnostuksesta sai alkunsa Työn Sydänäänet -blogi, missä tuon näkyväksi oivalluksiani ja havaintojani: ilmiöitä työelämän tunteista, vuorovaikutustilanteista ja kohtaamisesta. Asioista, mitkä helposti jäävät kiireen ja hälyn jalkoihin.

Matkani tunnetaitojen asiantuntijaksi on vielä kesken ja siksi ääneni kuuluu kokemuksen, keskeneräisyyden ja elämän kautta. Tarkastelen asioita uteliaisuudella ja ihmisen kokoisella otteella.

wuorenmaa-kati.jpg
bottom of page